Campari on tunnettu italialainen katkero-aperatiivi. Se on tunnettu punaisesta väristään, jonka saamiseen käytettiin alunperin karmiiniväriä. Sitä tuotettiin kokenilikirvoista, joiden naaraista saadaan punaista väriä (E120). Camparin valmistusaineista tiedetään varmasti vain kaksi, alkoholi ja vesi. Maun antavat erilaiset yrtit, juuret ja alkoholissa liotetut hedelmät. Eri valmistusaineiden määrästä arvelut liikkuvat 20 ja 80 välillä. Salaisen reseptin tietää valmistajan mukaan vain 3 ihmistä.
Camparin kehitti Gaspar Campari vuonna 1860. Gaspar oli tavallisen maalaisperheen kymmenes lapsi, syntyi vuonna 1828. 14-vuotiaana Gaspar aloitti työskentelyn tarjoilijana ja sitä kautta tutustui ihmisten juomatottumuksiin. Myöhemmin Gaspar perusti oman baarin, josta tuli niin suosittu että perusti toisen, Bar Camparin, Milanon keskustaan. Ravintolansa kellarissa Gaspar kehitteli omia juomasekoituksia, kermalikööreitä ja katkeroita. Lopulta Gaspar sai kehitettyä mieleisensä katkeron, joka nimettiin Bitter all’Uso d’Holandaksi. Myöhemmin juoma nimettiin perheen nimen mukaan.
Ensimmäinen Camparia tuottava tehdas perustettiin Milanon lähelle vuonna 1904. Gasparin pojan, Davide Camparin johdolla Camparia alettiin viemään myös ulkomaille, ensin Nizzaan ja sieltä valtamerten taakse. Nykyään Campari on myynnissä 190:ssa maassa. Gruppo Campari, maailman kuudenneksi suurin alkoholivalmistaja, jonka omistuksessa on useita tunnettuja tuotemerkkejä, mm. Cinzano, Aperol, Appleton Estate, Skyy, Frangelico, Grand Marnier, Bulldog, Wild Turkey.
Camparia juodaan sellaisenaan aperatiivina, soodan tai appelsiinimehun kanssa jatkettuna. Se on myös tärkeä raaka-aine monissa klassisissa cocktaileissa, kuten Negroni ja Americano. 100cl pullo ostettu SuperAlkosta Latviasta hintaan 15.95€.
Campari on katkeroiden kuningas, jonka asemaa on vaikea horjuttaa. Tuoksultaan hyvin tasapainoinen, katkeruus, makeus ja kevyt yrttisyys käyvät yhdessä käsi kädessä. Maultaan täyteläinen, se on alussa makea, suutuntuma paksuhko, jonka jälkeen katkeruus hiipimällä valtaa suun ja säilyy pitkän aikaa. Alkoholia ei ole tunta, sokerisuus on hyvin tasapainossa katkeruuden kanssa. Sellaisenaan juotuna varmasti tottumattomalle liian katkeroinen, mutta appelsiinimehun kanssa juotuna tuo katkeruuden lisäksi yrittisyyttä makeuden lisäksi. Hyvin tasapainoinen ja laadukas tuote josta on vaikeaa löytää mitään vikoja.
88/100