Tullamore Dew Original (40%)

Old Tullamore Distillery -tislaamo perustettiin vuonna 1829 Tullamoren kaupunkiin. Nykyisen Tullamore DEW viskin kehitti Daniel E. Williams, jonka alkukirjaimista viskin nimi muodostuu. Daniel oli tislaamon toimitusjohtaja ja myöhemmin myös omistaja. Tislaamo suljettiin vuonna 1954 pitkään jatkuneiden talousvaikeuksien jälkeen ja tuotanto myytiin John Power & Son:lle, joka siirsi tuotannon Midtownin Corkiin. 2010 tuotemerkin osti Skotlantilainen William Grant & Sons 300 miljoonalla eurolla ja remontoi ja avasi tuotannon uudelleen Tullamoren kaupunkiin, yli 60 vuoden tauon jälkeen.  Tullamore Dew sekoitetaan mallasviskistä, pannutislatusta viskistä (mukana sekä mallastettua että tavallista ohraa) sekä erilaisista viljoista valmistetusta kolonnitislatusta alkoholista. Eri viskilaadut sekoitetaan yhteen ja niitä kypsytetään kolme vuotta pääosin ex-Bourbon tynnyreissä. Tullamore Dew:n myyntimäärä n. 8.5 miljoonaa litraa vuodessa (2019). Se on toiseksi eniten myyty irlantilainen viski heti Jamesonin jälkeen ja löytyy useimmista kaupoista kautta maailman. 35 cl pullo maksoi 8€. 

Tuoksussa on omenaa ja muuta hedelmää, hunajaa, hieman vaniljaa ja kanelia. Hedelmäinen ja makea, miellyttävä tuoksu. Maku on aluksi hieman terävä eikä niin aromikas kuin tuoksusta voisi olettaa. Maussa on viljaa, hunajaista makeutta, appelsiinin kuorta ja puista kitkeryyttä. Keveitä hedelmäisiä ja mausteisia nyansseja tulee esille hiljakseen. Jälkimaku on lyhyt, mausteinen ja melko kitkerä. Tullamore Dew on parhaimmillaan sellaisenaan juotuna, ilman vesilisää tai jäitä. Vesi laimentaa hedelmäisiä aromeja ja tuo viljaista ja puista makua enemmän esille. Edullisen hinnan vuoksi se soveltuu luonnollisesti oikein hyvin cocktailien sekoittamiseen. Tullamore Dew:ssa parasta on sen hedelmäinen ja makea tuoksu, maku on hieman keskiverto, makea kyllä, mutta myös mausteinen, puinen ja kitkerä. Kolmen ison Irlantilaisen joukossa Tullamore vie kuitenkin täpärästi voiton, kokonaisuuden ollessa hieman monipuolisempi kuin Jamesonilla.  

79/100

Vastaa