Dooley’s Toffee Cream Liquer (17%)

Dooley’s on saksalaisen Waldemar Behn -yhtiön tuottama toffee-kermalikööri. Waldemar Behn lopetti armeijan vuonna 1892 ja siihen aikaan riehuneen koleraepidemian vuoksi ei voinut mennä takaisin kotiseudulleen vaan asettui luoteis-saksaan lähelle Tanskan rajaa. Tuohon aikaan aloitettiin Kielin kanaalin rakentaminen ja tästä Waldemar löysi itselleen hyvän yritysidean. Kanaalia kaivoivat tuhannet raskaan työn raatajat ja Waldemar möi heille virkistäviä juomia, alkuun olutta, myöhemmin myös muita alkoholijuomia. Juomia myytiin alkuun liikuteltavasta, hevosvetoisesta baarista, olihan työmaa yhteensä yli 100 km pitkä. Myöhemmin perustettiin kiinteitä “juomapisteitä” ja monivuotisen kanaaliprojektin vuoksi asiakaskunta oli taattu useaksi vuodeksi. Behn perusti myös oman panimon riittävien myyntimäärien tuottamiseksi, mutta se jäi ensimmäisen maailmansodan jalkoihin eikä koskaan enää siitä toipunut.
Waldemarin poika Richard jatkoi toimintaa ja piti yrityksen toimintaa yllä yli raskaiden sotavuosien. Oman alkoholituotannon yhtiö aloitti vuonna 1950. Yhtiö on edelleen Behnin lapsenlapsien hallussa, tällä hetkellä sitä pyörittää neljäs sukupolvi.

Dooley’s Toffee Liquer oli Behn- yhtiön ensimmäinen kansainvälinen tuote, perustettu vuonna 2000. Muita yhtiön tunnettuja tuotteita on Danzka Vodka, Heering Cherry Ligueur ja Seaman’s Shot.

Dooley’s Toffee Liquer tehdään premium vodkasta, belgialaistesta toffeesta ja hollantilaisesta kermasta. 35cl pullo maksoi 7.79€ (Maxima/Eesti)

Dooleys tuoksuu ja maistuu alussa todella herkulliselta, toffeen aromi on vahva. Maku on kuitenkin lyhytaikainen ja mainion alun jälkeen tulee kevyt alkoholin polttavuus ja jälkimaku kääntyy hitusen kitkeräksi. Hieman yksipuolinen maultaan. Sopivan makea, ei tule ällöttävää oloa kahdenkaan annoksen jälkeen. Hyvä kermalikööri, mutta ei pärjää Baileysille.

84/100

Vastaa