Jim Beam Red Stag (40%)

Jim Beam Red Stag julkaistiin vuonna 2009 ja on yksi tuote Jim Beamin viskiliköörien sarjassa. Red Stag on bourbonin ja kirsikkaliköörin sekoitus, mukaan on lisätty myös hieman ruskeaa sokeria ja kanelia. Alunperin tuote on ollut 40% vahvuinen, mutta nykyään sitä on myynnissä 35% vahvuisena versiona. 

Tuoksu on melko makea. Siinä on paljon tuttua Jim Beam bourbonia, mutta myös hieman erilaisia vivahteita, joita ei osaa kuitenkaan yhdistää kirsikkaan. Kaneli tuntuu hieman taustalla, se on jopa hieman paremmin tunnistettavissa kuin kirsikka. Maku on selvästi makeampi kuin bourbonissa, jopa hieman imeläisen makea. Maussa on hieman jotain marjaista, reilusti sokeria, hieman mausteisuutta ja lopussa annos Jim Beam bourbonia. Jälkimakuun jää imelä keinotekoinen vihahde, jota makustelemalla voi kyseessä sanoa olevan kirsikan. Kirsikkaa ei kuitenkaan helpolla tunnista enkä ole varma, löytäisinkö sen, ellen olisi nähnyt pullon etikettiä. Mikään kirsikkalikööri ei siis todellakaan ole kyseessä. Enemmänkin tulee mieleen sokeroitu ja hieman maustettu bourbon, johon on lisätty ripaus kirsikan makua. Vaikka valmistaja väittää kirsikka-aromin olevan luontainen, siitä kuitenkin huokuu keinotekoisuus. 

Puhtaana juotuna Red Stag on liian makea ja keinotekoinen. Kokeilin sitä useissa erilaisissa cocktaileissa, mutta se ei tuntunut sopivan oikein minnekään. Drinkkeihin tuli aina joku kummallinen sivumaku. Pullo oli tuskainen projekti siinä mielessä, että se pysyi avattuna baarikaapissa reilun vuoden. Aina silloin tällöin pyrin sekoittamaan sitä jonkin kanssa, että pääsisi siitä joskus eroon ja aina jäi siitä kehno makuvivahde suuhun. 

Red Stag on jokseenkin turha tekele, paremman lopputuloksen saanee jos lisää bourboniin hieman kirsikkamehua tai -likööriä, mikäli nyt välttämättä haluaa saada jonkin kirsikka-viski drinkin aikaiseksi. Red Stag vahvistaa sen, että ison tuottajan maustetut viskit on pelkkää rahastusta. 

72/100

Vastaa