Nudist Rabarbra Eau de Vie (40%)

Nudist on Tallinnassa vuonna 2015 perustettu kuohuviiniä ja muita alkoholijuomia valmistava yhtiö. Viinien tekemiseen ei käytetä viinirypäleitä, vaan yhtiö valmistaa niitä erilaisista marjoista, kasveista ja yrteistä. Raparperi- ja karviaismarjaviinit ovat osoittautuneet suosituimmaksi. Varsinkin raparperikuohuviini, jolla yhtiö aloitti Virossa buumin, jossa uusia valmistajia syntyi vuosien mittaan eri puolille maata.Eau de Vie on valmistettu yhtiön eniten tuottamasta ja kuuluisimmasta Rabarbra -raparperikuohuviinistä.

Viini on tislattu Atla Distilleryn tiloissa keski-Virossa. Tislauksen jälkeen, tislettä on kypsytetty tuoreiden raparperivarsien kanssa jonkin aikaa. Sokeria, väriaineita tai muita lisäaineita juomaan ei ole lisätty. Rabarbra Eau-de-Vie on pullotettu 35cl pulloihin, joka maksaa kaupoissa n. 20€. 

Aromi on kuin tiivistettyä raparperiviiniä. Maku on miellyttävän hapan-imelä, raparperinen, viininen. Jälkimaku kuivahko ja siinä on tunta hieman raparperin happamuutta. Maussa on tunta kuparipannun aromia, mikä on esimerkiksi grapassa tyypillistä. Juoma on hyvin omaperäinen ja erilainen, voisi sanoa myös että aika haastava. Hapan maku ei ole sellainen, johon kovin usein törmää alkoholeissa. Todella hyvää tässä on se, että makua ei ole lähdetty pehmentämään ja makeuttamaan sokerilla, vaan se on se, mitä tislauspannusta on tullut.

Raparperin makua on tullut hieman lisää kypsytyksen aikana, mutta mitenkään vahvan raparperinen juoma ei ole, enemmänkin se muistuttaa juuri kuivaa ja hapanta kuohuviiniä. Sellaisenaan juotuna Rabarbra on ehkä hieman liiankin vaativa, valmistajakin suosittelee sitä juotavaksi jäiden kanssa tai pidennettynä tonic-vedellä. Jokatapauksessa kokeilemisen arvoinen tuote. On hienoa ja arvostettavaa, että pienillä yhtiöllä on rohkeutta valmistaa tämmöisiä juomia. 

85/100

Vastaa