Barbuda White Rum (37.50%)

Barbuda on virolaisen Remedia Distilleryn pullottama rommi. Remedia oli ensimmäinen virolainen tislaamo, jotka perustettiin Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen vuonna 1991. Koska silloin oli vielä Virossa alkoholituotannon monopoli valtio-omisteisella Livikolla, joutui Remedia ensimmäiset vuodet tuottamaan alkoholittomia juomia. Monopolin kaatuessa Remedia sai tislausoikeudet vuonna 1994. Remedia on vaihtanut omistajaa useaan otteeseen, sitä on omistanut mm. Skotlantilainen pääomasijoittaja, kunnes 2018 sen osti Latvialainen Amber Distribution, joka on Baltian alueen suurin alkoholijakelija.

Barbuda on pieni saari Karibianmerellä ja se muodostaa valtioliiton toisen saaren, Antiguan kanssa. Barbuda on saanut siis nimetä tämän rommin, ei ole kuitenkaan selvää tuleeko rommi juuri sieltä saarelta vai jostain muualta karibian alueelta.

Valmistajan mukaan rommi kolonnitislataan käyneestä melassista ja ikäännytetään jonkinaikaa tynnyreissä, jonka jälkeen suodatetaan kirkkaaksi. Kyse on siis bulkkirommista, jota kaikki hiemankin isommat alkoholintuottajat Virossa ostavat, pullottavat, brändäävät ja myyvät omien kanaviensa kautta. 50cl pullo maksoi Maximassa 6.99€.

Barbudassa on tunta hyvin tyypilliset halpojen rommien aromit, tuoksussa hieman makeaa sokeriruokoa ja muuten melko neutraalissa maussa kevyesti makeutta ja melassia. Polte on vodkamaisen kevyt ja jälkimaku myös lyhyt. Kyseessä on hyvin kevyt tuote, melassimäski on tislattu tehokkaasti ja häiritseviä sivumakuja ei ole. Hedelmäisyyttä, kypsytyksestä vihjaavat aromit loistaa poissaolollaan. Kokonaisuudesta paistaa tisleiden sekoitus, hetkisen hengähdys metallitankissa ja bulkkimyynti maailmalle. Vaativampiin cocktaileihin maku jää laihaksi, joten ainoa käyttötarkoitus tällä on päihtymistarkoitukseen coca-colan kanssa jatkettuna, mihin se on hyvin edullinen valinta.

67/100

Vastaa