Bols Banana Liqueur (17%)

Lucas Bols on yksi maailman vanhimpia alkoholibrändejä, historia ulottuu jopa vuoteen 1575, jolloin Bolsin perhe perusti tislaamon Amsterdamiin. Lucas Bols syntyi vasta vajaa sata vuotta myöhemmin, mutta hänen ajalleen osui Hollannin kulta-aika maailman merimahtina, ja se edesauttoi myös Bolsin kasvua yhdeksi suurimmista. Bols on myös vanhimpia edelleen toimivia hollantilaisia yrityksiä. Bols on likööreissä USA:a lukuunottamatta maailman suurin tuottaja. Genevereiden tuottajana se on ykkösenä koko maailmassa. Yhtiön portfoliossa on yli 120 erilaista tuotetta aina sambucasta vodkaan.


Bols on historiansa aikana vaihtanut omistajaa useaan kertaan. Viimeksi sitä omisti ranskalainen Remy Cointreau, kunnes päätti 2006 luopua omistuksestaan ja sen jälkeen Bolsin tuotteita on valmistanut yksityinen yhtiö Lucas Bols B.V. 50cl pullo ostettu SuperAlkosta hintaan 9.90€.

Bolsin banaaniliköörissä on esanssin tunne. Banaani on vahvasti läsnä sekä tuoksussa että maussa, mutta siitä huokuu keinotekoisuus, tai ainakin arominvahventeen tuntu. Vaniljaa ja muita mausteita on myös tunta. Maku on paksuhko, eli melko sokerinen, mutta on kuitenkin sellaisenaankin kuuman juoman kanssa juotava. Cocktaileihin jo pienikin määrä antaa banaanisen aromin.

77/100

Vastaa