The Glenlivet 12 YO (40%)

The Glenlivet on ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tislaamo. Saman omistajan Ballantines Finest on skottiviskien myynnissä kakkossijalla, eikä Glenlivet mallasviskien puolella jää pekkaa pahemmaksi. Huhut kertovat, että Pernod Ricard pyrkii aktiivisella markkinoinnilla ja jakeluverkon laajentamisella saamaan Glenlivetin maailman eniten myydyimmäksi mallasviskiksi, ohi Glenfiddichin. USA:ssa Glenlivet onkin jo ykkössijalla. Glenlivet 12 on melko kattavasti myynnissä Eestin ruokakaupoissa, 70 cl pullo maksaa hieman päälle 30€. 

Tuoksu on kevyt, pehmeä ja hedelmäinen. Kesäisen niityn kukkia ja heinää, omenaa tai mansikkaa, hieman vaniljaa ja kanelia. Ihan miellyttävän makea ja pehmeä tuoksu. Maku on alussa kevyt ja melko makea, mutta se muuttuu loppua kohti kuivaksi ja hieman kitkeräksi. Maku ei ole niin monipuolinen ja runsas kuin tuoksusta voisi odottaa. Maussa on annos kitkerää tammea, mallasta, vehnäkeksiä, hieman hunajaa ja kevyttä mausteisuutta. Hieman kuivattua luumua tai rusinaa. Maku on kokonaisuutena hyvin kevyt ja puhdas, alkoholin puraisu on hieman terävä mutta lyhyt. Pullon avaamishetkellä maku oli paljon hedelmäisempi ja kukkaisempi, mutta arvosteluhetkellä, kun puolikas pullo on seissyt lähes vuoden, on keveät aromit kadonneet lähes täysin. Glenlivet kannattaa siis juoda nopeasti pois, mikäli sen aromeista nauttii. Toisin kuin monien muiden skottiviskien kohdalla, joita hapettuminen pehmentää, Glenlivet kärsii siitä selvästi. 

Glenlivetistä tulee selvästi mieleen saman omistajan lippulaivatuote Ballantines Finest. Hyvin kevyt, hienoarominen, pehmeä, kukkainen ja hedelmäinen mutta muuten maultaan melkoisen tylsä. Glenlivet oli maultaan niin kevyt ja tylsä, että käytin sitä lopuksi eri viskicocktaileihin, koska sellaisenaan se ei tuntunut tarjoavan etanolin rentouttavan vaikutuksen lisäksi oikein mitään muuta. Monet blended -viskitkin on monipuolisempia ja parempia sellaisenaan siemailuun. Ja yleisesti ottaen puolet edullisempia kuin Glenlivet. Ei siis kovin hyvä diili, vaikkakin siitä saakin ihan maistuvia drinkkejä tehtyä. Useat netissä kertovat, Glenlivet oli vuosikymmeniä sitten paljon paremman makuinen, mutta nykyään muuttunut paljon kevyemmäksi yksipuolisemmaksi. Myyntimäärien kasvussa on näin ollen ollut hintansa ja siitä on kärsinyt tuotteen maku. Keveän maun vuoksi Glenlivetiä voi suositella vain viskiharrastusta aloitteleville ja niille, joille savun tai turpeen aromi viskissä on epämiellyttävä.  

81/100 

Vastaa