Johnnie Walker Red Label Blended Scotch Whisky (40%)

Johnnie Walker on yksi maailman tunnetuimpia alkoholimerkkejä Bacardin ja Smirnoffin ohella ja myyntimääriltään suurin skottiviski. Johnnie Walkeria omistaa Iso-Britannialainen Diageo, joka oli maailman suurin alkoholintuottaja vuoteen 2017 asti. Johnnie Walkerin myyntimäärät ovat melkoisia, yli 600.000 pulloa vuoden jokaisena päivänä.

John Walker on tämän jättimäiseksi paisuneen viskimerkin perustaja. Vuonna 1820 John aloitti työskentelyn kaupan alkoholiosastolla. John tykkäsi työstään ja päätti keskittyä pelkästään viskien myyntiin. Hän aloitti mallasviskien sekoittamisen, kun huomasi, että niiden laatu vaihteli hyvin paljon ja sekoittamalla saisi laadun pidettyä jokseenkin tasaisena. Samalla syntyi oma tuotemerkki, jonka parissa myös lapset ja lapsenlapset jatkoivat työskentelyä. Nuorempi sukupolvi olikin brändin luomisen takana ja laajensivat myyntiä myös muualle maailmaan. Tässä auttoi rautateiden tulo, jolloin suuria määriä juomia sai nopeasti rahdattua satamiin ja sieltä laivoilla maailmalle. Tarina kertoo, että viskiyhtiö tekivät laivanvarustamojen kanssa sopimuksia, jossa joka lähtevään laivaan laitettiin muutamia laatikoita viskiä ja kapteenia pyydettiin viemään ne niin kauas kuin pystyivät ja myymään ne siellä. 

1860 luotiin neliskulmainen pullo, se todettiin kestävämmäksi kuljetuksilla ja pitkillä merimatkoilla. Pullon etiketti on tarkkaan mietitty, se ei ole vahingossa vinossa, vaan täsmälleen 24° asteen kulmassa. Tällöin se erottui hyvin muista viskeistä kauppojen hyllyillä ja kassakone jatkoi laulamista John Walkerin suvulle. 

1900 luvun alussa Walkerin pojanpojat kehittivät eriväriset labelit, Red, Black ja White, josta kaksi ensimmäistä on edelleen käytössä. Vuonna 1986 yhtiö myytiin Guinnesille, jonka puolestaa osti Diageo ja nyt uuden omistajan hallussa olevaan brändiin lisättiin Green, Gold/Platinum ja Blue labelit. Red Label on Johnnie Walkerin nuorin ja edullisin viski, kypsynyt minimiajan 3 vuotta. 50cl pullo ostettu Maximasta hintaan 9.90€.

Red Label on sitä mitä viski on varmaan vanhaan aikaan ollutkin; vahva, karhea ja polttava alkoholijuoma. Tuoksussa on omenaa, hieman mallasta, tammea ja turpeensavua, josta tulee enemmänkin mieleen tuhkakupin aromit. Maussa on myös omenaa, hieman mausteita, kevyesti turvesavua, tammea ja viljaisia aromeita. Puhtaana juotuna maku on epämiellyttävän polttava, jäitä lisäämällä pehmenee ja muuttuu siedettävämmäksi, mutta ei siltikään ole kovin suuri nautinto. Red Label onkin tarkoitettu sekoituksiin jo valmistajankin nettisivujen mukaan, josta löytyy muuten kymmeniä erilaisia reseptejä joissa viskiä voi käyttää. Se ajaa ihan hyvin asiansa inkiväärilimsan ja coca-colan kanssa, vähintäänkin siinä on riittävästi makua verrattuna muihin, halvempiin sekoituksiin kauppojen hyllyllä. 

Vastaa