Canellas Herbes de Mallorca (40%)

Mallorcalla valmistettu perinteinen yrttiviina on maantieteellisesti suojattu tuote, sitä voi tällä nimellä tuottaa vain Mallorcan saarella. Yrttiviinaan käytetään yleensä anista, kamomillaa, sitruunaa, sitruunaverbenaa, fenkolia, meiramia, minttua ja rosmariinia. Pulloon on lisätty hyvin yleisesti kuivattuja yrttejä. Juomaa nautitaan yleisesti aterian päälle digestiivina. 

Herbes de Mallorca on hyvin kuiva, sokeria on lisätty hyvin vähän, jos ollenkaan. Kyse on siis perinteisestä yrteillä maustetusta viinasta. Yrttisyys on melko kevyttä ja hentoa, tuoksussa ja maussa on tunta rosmariinia, melissaa ja kamomillaa, mutta mikään näistä ei ole vahvana esillä. Pullo on täynnä jotain yrttiä, mutta sekään ei ole riittänyt vuosien säilytyksen aikana, että juoma olisi vahvan yrttinen. Viinaisuus on läsnä, sinänsä käytetty väkiviina on neutraalia eikä mitään kylänmiehen pontikkaa, jonka toisinaan epämiellyttävää makua on perinteisesti yrteillä haluttu peittää. Yrteistä yksikään ei ole katkeroinen, kaikki on ns. makeita yrttejä, jotka sekoittuvat hyvin toinen toisiinsa. Kokonaisuus on keskiverto, yrttien kanssa on oltu varovaisia, että juoma ei olisi kenellekään liian voimakas ja vahva. Pullossa lähinnä rekvisiittana olevat yrtit antavat olettaa että juoma olisi vahvan yrttinen, mutta siitä tässä ei ole kyse. Kyseessä on hyvin helposti juotava, kevyesti yrteillä maustettu kuiva neutraali viina. 

77/100

Vastaa