Ronmiel Cocal Honey Rum (30%)

Ronmiel rommit valmistetaan kanarialla, Teneriffan saarella. Sitä valmistaa tislaamo nimeltään Destileria de Tejina, perustettu vuonna 1948. Tislaamo käyttää tuotantoon kanariansaarilla kasvatettua sokeriruokoa ja tekee koko prosessin itse alusta lähtien. Cocal Honey Rum on sekoitus eri-ikäisistä rommeista ja Teneriffan saarella valmistetusta hunajasta. Hunajarommi on hyvin edullista, puolen litran pullo maksaa noin 7€.

Tuoksu on kevyen liköörimäinen, alussa tuntuu hieman alkoholin pistävyyttä, mutta sitten taustalta tulee hunajaista makeutta. Suutuntuma on paksu, mutta itse juoma ei ole niin makea kuin sen koostumuksesta voisi olettaa. Hunajan maku, ainakin sellaisen mitä täällä pohjoisessa on tottunut, ei ole niin vahvasti esillä. Rommi on paksun liköörimäistä, mutta ei kuitenkaan siirappisen makeaa. Johtuneeko sitten juuri siitä, että kanariansaarten hunaja ei ole niin makeaa. Yleensä likööreissä tämän paksuusasteen juomat on niin makeita, että ne on lähes juomakelvottomia sellaisenaan. Tätä voi kuitenkin siemailla helposti puhtaana. Vaikka maku on paksu ja makea, niin alkoholin piston tuntee kuitenkin selvästi. Eli tuotannossa on käytetty todennäköisesti hyvin nuoria rommeja. Rommin makua ei ole tunta laisinkaan. 

Ronmiel Cocal on pehmeä, tasapainoinen ja hyvin miellyttävä hunajarommi. Sitä on nautinnollista siemailla sellaisenaan ja se sopii varmasti hyvin erilaisiin drinkkeihin, varsinkin kuumiin juomiin. Makunsa puolesta se ei ole kovin monipuolinen, pääosassa on hunaja ja sen eri vivahteet. Yksipuolisen makuprofiilin vuoksi siihen kuitenkin kyllästyy nopeasti ja pari annosta on maksimi, mitä sitä kerralla viitsii nauttia. 

78/100

Vastaa