Surakas Rüübe Inkivääri & Minttu Viina (40%)

Surakas on pieni Virolainen käsityötislaamo. He valmistavat erilaisia maustettuja viinoja, valmistukseen käytetään luomurukiista tislattua väkiviinaa. Yrttejä liotetaan väkiviinassa, jonka jälkeen tislaamo tislaa ne uudelleen omalla laitteistollaan. Kaikki käytetyt yrtit on myös kasvatettu luomuna. Inkiväärillä ja mintulla maustettu viina on yhtiön kolmas tuote, sitä voi ostaa Tallinnasta Kaubamajasta ja Stockmannin alkoholiosastolta. 

Hieman makeassa tuoksussa on selkeä (pipar)mintun aromi. Maku on makean piparminttuinen, jälkimaussa tulee inkiväärin vahva ja tulinen polte. Yrttejä on käytetty reilusti ja rukiista valmistettu viina jää niiden alle eikä sitä ole tunta. Maku on yllättävän makea, kuitenkaan sokeria siihen ei ole tuotteeseen valmistajan mukaan lisätty. Minttuisen makeuden vuoksi se ei ruokapöydän snapsiksi oikein sovellu, ainakaan ruoan kaveriksi. Inkiväärin polte myöskään ei tätä asiaa paranna. 

Viina on hieman hankala tapaus, ollessa samaan aikaan makea ja tulinen. Rüüben maustamattomassa vodkassa poltetta on hyvin vähän, inkiväärin poltteen vuoksi tätä laatuvodkan meriittiä ei ole. En tarkoita etteikö tuote olisi laadukas, se on tehty erittäin hyvin ja ammattitaitoisesti. 

Paremmin viina sopii jäähdytettynä jälkiruoan kanssa, mutta parhaimmillaan se on kuitenkin eri juomasekoituksissa. Soodavedellä jatkettuna yrttien maku on selvästi esillä, makeutta on riittävästi ja inkivääri polttelee mukavasti jälkimaussa. 

82/100

Vastaa