Walk Bilberry Liqueur (21%)

Walk on pieni käsityöläistislaamo Valkan kaupungissa, Latviassa. Tislaamon nimi tulee vanhasta kaupungin nimestä Walk, joka jaettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen puoliksi ja toimii nyt siis rajakaupunkina Latvian ja Viron välillä. 

Walkilla on yhteensä seitsemän erilaista maustettua viinaa sekä kaksi marjalikööriä. Väkiviinan yhtiö tekee itse sokerista, vedestä ja hiivasta, liköörit on myös tehty pelkästään luontaisista aineista. 

Tuoksu on kevyt, mutta siinä on selvä mustikan aromi. Maku on melko kuiva, mustikan aromi on selkeästi olemassa. Maku on alussa ihan riittävän makea, mutta jälkimakuun tulee kuivaa kitkeryyttä, joka saattaa tulla mustikan marjojen siemenistä tai sitten käytettävästä alkoholista. Alkoholi tuntuu kevyenä puraisuna. Maseroinnissa käytettävä sokeripontikka antaa oman kevyen vivahteensa, mikä ei ole kuitenkaan epämiellyttävä.

Voisi olla hieman makeampi, likööriin tuonee makeutta pääosin marjojen oma sokeri ja lisättyä sokeria on vain hyvin vähän. Kaipaisi hieman pehmeyttä lisää, makeisiin likööreihin tottuneille voi olla aluksi hieman liian vahva. Mustikan maussa riittää potkua myös juomasekoitusten tekemiseen. Omaperäinen ja hyvä tuote, kaipaisi kuitenkin vielä hieman tuotekehittelyä ja loppuviimeistelyä.

82/100

Vastaa